Lyhytelokuvasarja

Lyhytelokuvasarja

Kesto: 01 t 30 min
Ensi-ilta:
Lajityypit: Draama

Lyhytelokuvasarjan elokuvat on kuratoinut elokuvatuotantoyhtiö Tekeleen apulaistuottaja Julia Elomäki, joka viimeistelee elokuvatuotannon maisteriopintoja Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksella. Hän on tuottanut useita lyhytelokuvia sekä kesäkuussa 2019 ensi-iltansa saaneen Elvis & Onerva – elokuvan. Elomäen sanoin: ”Lyhytelokuva on haastava taiteenlaji. Tarinan on oltava juuri sopivan kokoinen. Lyhytelokuvaa voidaan pitää eräänlaisena taidonnäytteenä. Valitsemani elokuvat ovat ohjaajilta, joista tulemme kuulemaan vielä. Näiden lyhytelokuvien ohjaajat edustavat uutta elokuvantekijöiden sukupolvea ja odotan innolla heidän kaikkien pitkiä elokuviaan. Kyseiset elokuvat kuuluvat myös viimeisen vuoden aikana julkaistujen lyhytelokuvien parhaimmistoon.”

Levittäjä

Ei levittäjää

LyhytelokuvasarjaNäytösajat

Versiotunnisteiden selitteet

Tekstityksen kieli FI Puheen kieli EN Elokuvan formaatti 3D Salit PRIME REX Erikoisnäytökset Vauvabio Perheleffa Senioribio Kuukauden timantti

Ei näytöksiä

Elokuvan tiedot