Uutinen |

Karmaiseva tarina saa päätöksen – HALLOWEEN ENDS ensi-illassa 14.10.!

Halloween Ends saaga päättyy

Laurie Strode kohtaa vainoajansa viimeistä kertaa.

Kaikkien aikojen kehutuin ja palvotuin kauhuelokuvasarja saa 44 vuoden jälkeen eeppisen, hirvittävän päätöksensä, kun Laurie Strode kohtaa viimeistä kertaa pahuuden ruumiillistuman Michael Myersin. Vain toinen heistä selviää ennennäkemättömästä kaksinkamppailusta.

Lipunmyynti

Lippuja elokuvaan voi ostaa tiistaista 11.10. klo 14 alkaen BioRex:n verkkokaupasta sekä elokuvateattereiden lippukassoilta aukioloaikojen puitteissa. Elokuvan ikäraja on K16 ja pituus 1h 49min.

Synopsis

Neljä vuotta viime vuoden Halloween Killsin tapahtumien jälkeen Laurie asuu tyttärentyttärensä Allysonin (Andi Matichak) kanssa ja kirjoittaa muistelmiaan. Michael Myersia ei ole nähty viime kohtaamisen jälkeen. Laurie on antanut Michaelin varjon hallita ja ohjata elämäänsä vuosikymmenien ajan, mutta nyt hän on päättänyt vapautua pelosta ja raivosta ja syleillä elämää. Mutta kun nuorta Corey Cunninghamia (Rohan Campbell, The Hardy Boys, Virgin River) syytetään vahtimansa pojan tappamisesta, alkaa kauhun ja väkivallan hyökyaalto, joka pakottaa Laurien kohtaamaan hallitsemattoman pahan vielä viimeisen kerran.

Halloween Endsiä tähdittävät rooleihinsa palaavat Will Patton konstaapeli Frank Hawkinsina, Kyle Richards Lindsey Wallacena ja James Jude Courtney Hahmona.