Pieni elokuvakerho: Broadcast News

Pieni elokuvakerho: Broadcast News

Kesto: 2h 13min
Lajityypit: Komedia, Romantiikka

HUOM! Elokuvassa ei ole tekstitystä. 

Broadcast News / Niklas Lindgren

 

Quentin Tarantinon mielestä 80-luku on yksi huonoimpia elokuvan vuosikymmeniä, yhtä huono kuin 50-luku ja nykyaika.

 

80-luvulla syntyneenä, 80-luvulla ensimmäisen kerran elokuvissa käyneenä ja 80-luvulla elokuvaan taidemuotona rakastuneena olen tietenkin täysin eri mieltä. Pieni elokuvakerho juhlistaa jälleen kerran tuota elokuvataiteen liian vähälle rakkaudelle jäänyttä vuosikymmentä esittämällä harvemmin nähdyn komediaklassikon Broadcast news (1987).

 

James L. Brooksin käsikirjoittama ja ohjaama Broadcast news kuuluu toimittajista kertovien elokuvien parhaimmistoon, yhdessä Pakulan All the president´s menin, McCarthyn Spotlightin, Wilderin Ace in the holen ja Hawksin His girl fridayn kanssa. Brooks käsittelee taidokkaasti toimittajuuden eri puolia karismasta etiikkaan samaan aikaan kevyesti ja syvällisesti. Elokuvan käsikirjoitus on niin hyvä, että Jack Nicholson suostui cameo-rooliin ilmaiseksi.

 

Broadcast newsin nerokkuus piilee Brooksin tekstin lisäksi täydellisesti roolitetussa pääosakolmikossa. William Hurtin karismaattinen ja moraaliltaan lipsuva Tom on arkkityyppinen helppoheikki, jolle kaikki on helppoa. Albert Brooksin epävarmalle ja suoraselkäiselle Aaronille kaikki on vaikeaa. Ja Holly Hunterin työ-ja henkilökohtaisen elämän eettisten ja moraalisten ristiriitojen kanssa kamppaileva Jane on Hunterin hienon uran ehkäpä paras roolityö, ja kun muistaa että sama ihminen näytteli muutamaa vuotta myöhemmin The Pianon pääosan, en ymmärrä miksi Holly Hunteria ei ole nostettu Meryl Streepin rinnalle yhtenä parhaista.

 

Tämän kerronnaltaan ja dialogiltaan modernin ja raikkaan elokuvan ainoa kasarilta haiskahtava tuulahdus on Bill Contin score, mutta olen alkanut lämmetä sillekin.

 

Tule ja koe tämä harvemmin nähty klassikko kankaalta!

 

– Niklas Lindgren 

 

 

 

Ensi-ilta

27.2.2024

Levittäjä

Park Circus Limited

Ohjaaja

James L. Brooks, Mary Bailey, David Sardi, Yudi Bennett

Pääosissa

Joan Cusack, Albert Brooks, Frank Doubleday, William Hurt, Jack Nicholson

Näytökset ja liput

Näytöksiä ei ole julkaistu.