Pieni elokuvakerho: The Lost Boys

HUOM! Elokuvassa ei ole tekstitystä.   

Lost Boys / Ilja Rautsi

Jos olet ikinä pähkäillyt ”Mitä jos Peter Pan olisi vampyyri ja rockjäbä?”, Lost Boys vastaa kysymykseen. Tarinan alussa uusioperhe saapuu Kalifornian rannikolle ja vanhempi veli (Jason Patric) tutustuu nuorisojengiin, jotka sattumoisin ovat myös kaupunkia piinaavia vampyyreita. Ja näitä pitkähampaita ei paljon pölyttyneet Draculat kiinnosta – he ovat ikuisesti nuoria, nahkaan ja kimallukseen verhoutuvia rokkipoikia, jotka tahtovat vain bilettää päättymättömästi – ja toki juoda ihmisten verta. Samalla perheen pikkuveli (Corey Haim) törmää alaikäisiin vampyyrimetsästäjiin (johtajana se toinen 80-luvun tähti-Corey, eli Feldman), joita kaikki pitävät pelkkinä nörttihörhöinä – ja kohta on valittava puolensa.

Kasarimusavideotyylin ytimestä syöksyvä Lost Boys antoi vampyyrimyyteille nuorennusleikkauksen Jim Morrisonin jalanjäljissä kukkoilevan Kiefer Sutherlandin johtaman sakin muodossa. Viihdekauhua ja komediaa vauhdikkaasti yhdistävän elokuvan ohjaaja Joel Schumacher (joka muistetaan myös Batmanin kumipuvun nänneistä) totesi myöhemmin, että konseptin vampyyrit vetosivat häneen eroottisuudellaan – ”Frankensteinin hirviö ei ole hot”. Värikkään ja dynaamisen tyylittelyn kuvaajan Michael Chapmanin ansioluettelosta löytyy myös Taksikuski sekä Kuin raivo härkä. Samana vuonna ilmestyi myös Kathryn Bigelown astetta synkempi Near Dark – Pimeyden läheisyys, mutta Lost Boysin rokkikukot valtasivat kaiken verenimijähuomion. Leffan nimeä ja tyyliä ovat Suomessakin lainanneet 69 Eyes.