Tiedote |

BioRex -elokuvateatterit ovat avoinna – katso ajankohtaiset poikkeustoimet paikkakunnittain!

Elokuvateatterimme ovat avoinna yleisölle

Elokuvateatterit avasivat ovensa koronasulun jälkeen yleisölle kesäkuun lopulla ja ovat jatkaneet toimintaansa keskeyttämättä vaihtuvista  yleisörajoituksista huolimatta. Kesäkuun lopulta lähtien Suomen elokuvateattereissa on käynyt jo yli miljoona asiakasta, mutta yhdenkään tartuntaketjun ei ole raportoitu lähteneen elokuvateatterista tästä huolimatta.

Olemme sitoutuneita pitämään ovemme auki myös jatkossakin, sillä haluamme tarjota ihmisille tavan viettää vapaa-aikaa ja irtautua arjesta, palvelutarjonnan ollessa erityisen rajattua tällä hetkellä. Korostettujen hygieniatoimenpiteiden ansiosta teattereissamme on turvallista asioida.

Korona-ajan ajankohtaiset poikkeustoimet alueittain

Tällä sivulla kerromme korona-ajan alueellisista rajoituksista, jotka vaikuttavat elokuvateattereidemme toimintaan. Erityisen huomionarvoiset toimenpiteet ja suositukset olemme merkinneet listaan punaisella.

Helsinki, Hyvinkää, Porvoo (Uusimaa)

  • Asiakaspaikkojen määrää ei ole rajoitettu
  • Elokuvateatteri on THL:n määrittelemä matalariskinen tilanne. Käytä kasvomaskia oman harkinnan mukaan.
  • Voimassa lisäksi muut, jäljempänä luetellut poikkeustoimet

Hämeenlinna & Riihimäki (Kanta-Häme)

  • Asiakaspaikkojen määrää ei ole rajoitettu
  • Elokuvateatteri on THL:n määrittelemä matalariskinen tilanne. Käytä kasvomaskia oman harkinnan mukaan.
  • Voimassa lisäksi muut, jäljempänä luetellut poikkeustoimet

Vaasa, Pietarsaari, Seinäjoki (Pohjanmaa) 

  • Asiakaspaikkojen määrää ei ole rajoitettu
  • Elokuvateatteri on THL:n määrittelemä matalariskinen tilanne. Käytä kasvomaskia oman harkinnan mukaan.
  • Voimassa lisäksi muut, jäljempänä luetellut poikkeustoimet

Kajaani (Pohjois-Suomi)

  • Asiakaspaikkojen määrää ei ole rajoitettu
  • Elokuvateatteri on THL:n määrittelemä matalariskinen tilanne. Käytä kasvomaskia oman harkinnan mukaan.
  • Voimassa lisäksi muut, jäljempänä luetellut poikkeustoimet

Tornio & Rovaniemi (Länsi-pohja ja Lappi)

  • Asiakaspaikkojen määrää ei ole rajoitettu
  • Elokuvateatteri on THL:n määrittelemä matalariskinen tilanne. Käytä kasvomaskia oman harkinnan mukaan.
  • Voimassa lisäksi muut, jäljempänä luetellut poikkeustoimet

Muut poikkeustoimet

  • Emme vastaanota käteistä
  • Suosittelemme Koronavilkku-sovelluksen käyttöä
  • Tarjoamme tilan asioida väljästi myymälöissä sekä aulatiloissa ja ohjeistamme
  • Suosittelemme asiakkaitamme ostamaan näytösliput ennakkoon verkkokaupastamme
  • Suosittelemme kasvomaskin käyttöä niissä tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää (esim. jonotustilanteet myymälässä sekä saliin siirryttäessä)

Laajemmin BioRex -elokuvateattereissa käytössä olevista epidemia-ajan toimenpiteistä voi lukea lisää korona-ajan FAQ -osiosta.