Pieni elokuvakerho: Rita Hayworth – Avain Pakoon

HUOM! Elokuvassa ei ole tekstitystä.

Olen nähnyt Rita Hayworth -avain pakoon (orig: Shawshank Redemption, jota itsevaltaisesti aion käyttää) varmasti toistakymmentä kertaa. En aio veistellä, että “joka kerta löydän elokuvasta jotain lisää”, koska niin ei ole.

Se on vain niin älyttömän hyvä elokuva, että sen maailman, tunnelman ja tekijöidensä taidonnäytteen haluaa kokea ainakin kerran vuodessa. Nyt aion katsoa sen vasta toisen kerran kankaalta. Todennäköisesti itken rumaa räkäitkua.

Elokuvaan liittyy myös vahvasti henkilökohtainen opetus, kun viimeisimmän elokuvani Tolkienin musiikin säveltäneen Thomas Newman -joka on säveltänyt myös Shawshank Redemptionin ikonisen musiikin-, vihjaisi, että Shawshank Redemptionin ensimmäinen leikkausversio oli reilusti yli kolme tuntia ja hieman “haasteellinen”. Se oli merkittävä hetki elokuvantekijän elämässäni, koska ymmärsin näin suoraviivaisten ja tarinaltaan simppeleiden mestariteostenkin kykenenvän ontumaan tekovaiheessa. Se on lohdullista oman riittämättömyyden tunteen keskellä.

Nyt elokuvasta ei näy sen leikkausajan haasteita lainkaan. Se on täydellinen taidonnäyte ohjaajaltaan ja adaptaationkin Stephen Kingin novellista tehneeltä Frank Darabontilta. Mestarikuvaaja Roger Deakins ruokkii sinua klassisin keinoin valaistuilla kuvilla, jotka häikäisee kauneudellaan. Newmanin haikea mutta mahtipontinen musiikki kantaa läpi elokuvan luoden vankilan kiviseinistä ulos tunkeutuvaa tunnelmaa täynnä iloa surua.

Päähenkilöiden Morgan Freemanin upean äänen ja Tim Robbinsin sensitiivisen näyttelijätyön kautta, kuin varkain sukellat syvästi sodanjälkeisen yhdysvaltojen vankilamaailmaan. Klaustrofobisen vankilan sisällä elinkautista kärsivät vangit eivät näe ajan muuttuvan, mutta he vanhenevat yhdessä. Ystävinä. Vankilasta tulee heidän oma perheensä ja yhteisönsä. Heille auringon näkeminen ja työn tekeminen itsenäisinä miehinä riittää hyväksi päiväksi.

Shawshank Redemption onkin kuvaus miehisestä ystävyydestä ja inhimillyydestä sekä toivosta niissä hetkissä, kun suurin osa meistä heittäisi toivon pyyhkeen kehään. Minunlaiselleni ainaiselle optimistille se on sitä oppimateriaalia, jota haluan näyttää kyyniselle kriittiselle takanojaajalle.

Koska elokuva vuosi toisensa jälkeen säilyttää paikkansa IMDBn top-250 listan ykkösenä (nyt 2,8 miljoonaa äänestäjää), en ole yksin toiveikkuuteni kanssa.

Elokuva on myös muisto siitä ajasta, kun suuret studiot tekivät vielä laatudraamaa isolla budjetilla. Se aika on ohi, mutta onneksi tämäkin elokuva on ikuinen.  Se on myös osoitus, että kaikki loistavat elokuvat eivät ikävä kyllä ole välttämättä menestyksiä elokuvateattereissa. Avausviikonloppunaan 23.9.1994, Shawshank Redemption jäi kauas kärjestä, edellään muunmuuassa klassikot Van Dammen tähdittämä Time Cop, Seksikomedia Exit to Eden, ja perhe-elokuva Milk Money prostitudioista, joka muuttaa taloon.

Tue siis tätä flopannutta klassikkoa tulemalla katsomaan se suurelta kankaalta. Voit kuulua ryhmään, joka voi kehuskella, että “ainakin minä menin katsomaan Shawshank Redemptionin enkä Milk Moneyta.”

-Dome Karukoski