Kätyrit: Grun Tarina

Kätyrit: Grun Tarina

Kesto: 1h 28min
Ensi-ilta: 24.6.2022
Lajityypit: Perhe-elokuva, Animaatio, Seikkailu

Kauan ennen kuin hänestä tulee pahuuden mestari, Gru on 1970-luvun esikaupunkialueella asuva 12-vuotias poika, joka juonii maailmanvalloitusta kellarissaan, tosin huonolla menestyksellä. Kun pahamaineinen supervorojen superryhmä Konnakuusikko erottaa johtajansa – joka on legendaarinen taistelulajimestari Willi Koukku – Gru, heidän innokkain ihailijansa, pyrkii ryhmän tuoreimmaksi jäseneksi. Konnakuusikko ei ole vaikuttunut pienenpuoleisesta konnakokelaasta, mutta sitten Gru päihittää heidät oveluudessa (ja suututtaa heidät), ja yhtäkkiä hän huomaa olevansa pahuuden perikuvien verivihollinen. Kun Gru on pakosalla, Kätyrit turvautuvat kungfu-taitoihin voidakseen pelastaa hänet. Näin Gru huomaa, että pahiksetkin kaipaavat joskus ystävien apua.

Levittäjä

Finnkino Oy Teatterilevitys

Ohjaaja

Kyle Balda, Jonathan del Val, Brad Ableson

Pääosissa

Alan Arkin, RZA, Michelle Yeoh, Russell Brand, Steve Carell

BioRex Verkatehdas
Kätyrit: Grun Tarina / Minions: The Rise of GruNäytösajat

Versiotunnisteiden selitteet

Tekstityksen kieli Puheen kieli Elokuvan formaatti 3D Salit PLUS PRIME REX
Erikoisnäytökset Vauvabio Perheleffa Senioribio Kuukauden timantti Kuvaileva tekstitys

Ei näytöksiä

Elokuvan tiedot