
Kuninkaallinen leffaelämys -kilpailusäännöt
1. Kilpailun järjestäjä
BioRex Cinemas Oy
2. Kilpailuun osallistuminen
BioRex:n sosiaalisessa mediassa kilpailuun voivat osallistua kaikki henkilöt, joilla on pysyvä osoite Suomessa. Kilpailuun eivät kuitenkaan saa osallistua BioRex Cinemasin työntekijät. Mikäli kilpailuun on asetettu ikäraja, informoimme tästä kulloinkin ajankohtaisen kilpailun yhteydessä. Kilpailuun osallistutaan sosiaalisessa mediassa kommentoimalla kilpailukuvaa omalla profiililla.
Kilpailuvastauksen sekä henkilötietojen jättäminen vastauksen yhteydessä on aina vapaaehtoista. Käsittelemme kilpailuvastausten yhteydessä saamiamme henkilötietoja kuten nimitietoja, osoitetietoja, puhelinnumeroita jne. henkilötietolain sekä tietosuoja-asetusten mukaisesti. (Lisätietoja tietosuojasta sekä rekisteriseloste.)
Mikäli kilpailu edellyttää videon tai kuvan ottamista ja postaamista, BioRex pidättää oikeuden uudelleenjulkaista kilpailukuvat ja/tai videot omissa SoMe -kanavissaan. Osallistujalla on kilpailun aikana koska tahansa mahdollisuus peruuttaa osallistuminen poistamalla kilpailuaiheinen kuva/video sekä pyytää BioRex:a tarvittaessa poistamaan kilpailuvideo- / kuva. Edellä kuvatun kaltaisessa kilpailussa osallistuja sitoutuu noudattamaan Suomen lakia ja vakuuttaa, että kilpailumateriaali kuten video / kuva ei loukkaa tekijänoikeuksia, yksityisyydensuojaa tai lakia muutoin.
2. Kilpailun voimassaolo
Kilpailu on voimassa erikseen mainitun kilpailuajan. Kilpailuajan jälkeen jätettyjä vastauksia ja/tai osallistumisia ei oteta huomioon kilpailupalkintoja arvottaessa. BioRex pidättää oikeuden olla arpomatta palkintoja / voittajaa, mikäli kilpailuun liittyvä tapahtuma tai elokuvanäytös jouduttaisiin force majure -syistä perumaan tai siirtämään.
3. Kilpailuvoitosta ilmoittaminen
Kilpailupalkinnoista ilmoitamme sosiaalisen median kautta yksityisviestillä sekä Instagramissa direct-viestillä sekä tarvittaessa sähköpostilla. Voidaksemme ilmoittaa kilpailuvoitosta, kilpailuun osallistuvan tulee sallia asetuksista yksityis- ja suoraviestien lähettäminen. Henkilön osallistuttua kilpailuun ja voitettuaan palkinnon kotisivujemme kautta, emme ilmoita voitosta erikseen, vaan postitamme palkinnon henkilön luovuttamaan osoitteeseen.
4. Kilpailupalkinto
Kilpailupalkinto on oma elokuvanäytös ja leffaherkut torstaina 7.8.2025. Palkintoja arvotaan yhteens 12 kpl (yksi näytös / paikkakunta). Elokuvanäytöksen voittaja saa valita katsottavan elokuvan ohjelmistossa olevista elokuvista. Mikäli valittua elokuvaa ei BioRexistä riippumattomista syistä ole mahdollista saada esitykseen, tulee voittajan valita korvaava elokuva ohjelmistossa olevista elokuvista. Elokuvan saaminen yksityisnäytökseen riippuu elokuvan esitysoikeuksen haltijasta (elokuvalevittäjä), eikä BioRex voi kaikissa tapauksissa vaikuttaa yksittäisen elokuvan saatavuuteen. Kilpailupalkintoa ei voi vaihtaa rahaksi tai muiksi palkinnoiksi. Palkinnonluovutuksen jälkeen henkilö (kilpailupalkinnon voittaja) vastaa itse vastaa kulloinkin palkintoon mahdollisesti liittyvästä arpajaisverosta.
5. Muut ehdot
Mikäli BioRex:lla on syy epäillä osallistujaa vilpistä tai epärehellisestä osallistumisesta, BioRex:lla on oikeus hylätä kilpailuosallistuminen.
BioRex myös pidättää oikeuden muuttaa kilpailusääntöjä tarvittaessa. Ilmoitamme mahdollisista kilpailusääntömuutoksista tällä sivulla.
BioRex:n järjestämät some -kilpailut eivät ole Facbookin ja/tai Instagramin järjestämiä, suosittelemia ja/tai hallinoimia.