HUOM! Elokuvassa ei ole tekstitystä.
Gilda kertoo uhkapeluri Johnny Farrellista (Glenn Ford), joka on vähällä päästä hengestään, mutta Buenos Airesin kasinon omistaja ja natsikartellin päällikkö Ballin Mundson (George MacReady) pelastaa hänet. Johnnysta tulee Mundsonin lojaali oikea käsi ja ystävä sodanjälkeisessä Buenos Airesissa. Johnnyn uskollisuus Ballinia kohtaan joutuu koetukselle, kun Ballin esittelee Johnnylle uuden vaimonsa – Gildan, jonka kanssa Johnnylla on ollut suhde. Kolmikon kesken alkaa valtataistelu, jossa jokaisen hahmon toiveet ovat ristiriidassa toistensa kanssa.
1940-luvulla Columbia Pictures kamppaili paikastaan viiden suuren studion joukossa. Heillä oli yksi valttikortti, tähtiportaita pitkin kapuava Rita Hayworth. Columbian johtaja Harry Cohn palkkasi Virginia Van Uppin tuottamaan elokuvan. Van Uppen oli yksi kolmesta silloisesta Hollywoodin naistuottajasta. Hän oli myös menestynyt käsikirjoittaja ja työskennellyt Hayworthin kanssa aiemmin. Gildan ohjasi unkarilainen ohjaaja Charles Vidor. Hänen kuljettaa elokuvan kerrontaa antamalla kuville kehykset. Hän esimerkiksi leikkaa Ballinin osittain tai kokonaan pois kuvasta, tai asettaa yhden hahmon varjoon tai epätarkalle alueelle, muuttaen yksinkertaisen keskustelun jännitteitä sisältäväksi kohtaamiseksi.
Vaikka Gildassa on selkeästi kaikki elementit, jotka liittyvät Film Noir -elokuviin, se kuitenkin kääntää ylösalaisin niiden tunnistettavan piirteen – naisellisuuden uhan maskuliinisuutta kohtaan. Elokuvassa Hayworthin ikoninen esitys ’Put the Blame on Mame” kertoo naiseudesta jota väistämättä syyllistetään kaikista katastrofeista. Gilda on tarina naisesta, joka fetisoidaan femme fatalen rooliin – hän ei valinnut sitä. Gilda on viettelijä, uhri ja roisto, mutta muutakin. Yrittäessään saavuttaa päämääriään elokuvan kaikki kolme päähahmoa ovat yhtä “syyllisiä” ja yhtä fataaleja toisilleen.
-Mark Lwoff
21.11.2023
Park Circus Limited
OhjaajaCharles Vidor, Arthur S. Black Jr., George Webster
PääosissaRita Hayworth, Glenn Ford, George Macready, Joseph Calleia, Steven Geray
Näytökset ja liput
- Tekstityksen kieli
- Puheen kieli
- Elokuvan formaatti 3D
- Salit PLUS PRIME REX
- Erikoisnäytökset Vauvabio Perheleffa Senioribio Pieni elokuvakerho Kuukauden timantti Kuvaileva tekstitys